Ajankohtaista, Artikkelit

Allergiaoireiden syy selviää allergiatesteillä

Oletko epäillyt itselläsi allergiaa, mutta et ole aivan varma mikä aiheuttaa oireesi? Tule ottamaan asiasta selvää Lääkärikeskus Karhulinnaan.

Karhulinnassa on mahdollista päästä allergiatesteihin ihotautilääkärin lähetteellä. Allergiatesti kannattaa tehdä aina, jos epäilee allergiaa, sillä oireita voidaan hoitaa tehokkaasti ja tuloksellisesti siedätyshoidon avulla. Hoitamattomat allergiat voivat aiheuttaa vakaviakin pitkäaikaissairauksia kuten allergista astmaa. Karhulinnan allergiatestivalikoimaan kuuluvat välittömiä yliherkkyysoireita selvittävät prick-ihopistotestit, viivästynyttä kosketusallergiaa selvittävät epikutaanitestit eli lapputestit ja verikokeena otettavat tutkimukset. 

Allergiat jaotellaan välittömiin ja viivästyneisiin allergioihin. Nimensä mukaisesti välittömät allergiaoireet ilmestyvät nopeasti altistumisen jälkeen, esimerkiksi kissa-allergiassa. Viivästyneet allergiaoireet puolestaan ilmestyvät vuorokausien kuluessa. Tavallisin esimerkki viivästyneestä kosketusallergiasta on nikkeliallergia. 

Allergiatestejä voidaan tehdä ympäri vuoden tietyt vasta-aiheet huomioiden. 

Allergiatestiin tulevalle annetaan erilliset ohjeet lääkkeiden ja ihovoiteiden tauottamisesta ennen testiä. Verikokeina otettavissa tutkimuksissa lääkkeiden ja ihovoiteiden käyttö ei vaikuta testin luotettavuuteen. Verikokeina otettavien komponenttitutkimusten avulla voidaan aiempaa paremmin arvioida vakavan allergisen reaktion riskiä. 

Kaikkien allergiatestien tulosten tulkinta tapahtuu tutkimuksiin lähettäneen ihotautilääkärin toimesta. Allergiatesti voidaan pääasiassa tehdä ympäri vuoden tietyt vasta-aiheet huomioiden. Mitä paremmin allergisten oireiden aiheuttajat saadaan selville, sitä paremmin pystytään välttämään oireiden aiheuttajia ja lievittämään allergista oireilua tehokkaammin. 

Haluatko testauttaa allergiasi? Varaa aika ihotautilääkärille nettiajanvarauksestamme tai soittamalla numeroon 02 724 8000.