Olen valmistunut kätilöksi ja saanut pätevyyden raskaudenaikaisiin ultraäänitutkimuksiin/sikiöseulontoihin vuonna 2009. Olen työskennellyt sairaalassa koko kätilöurani äitiys- ja naistentautien poliklinikalla, erikoistuen sikiöseulontoihin ja lapsettomuuteen. Teen varhaisraskauden ja keskiraskauden yleisiä ultraäänitutkimuksia, joissa katsotaan esimerkiksi raskauden kesto ja sikiöiden lukumäärä. Erityisesti minua kiinnostaa perheen varhaisen vuorovaikutuksen luominen syntyvään lapseen ja koko perheen henkinen jaksaminen jännittävässä elämäntilanteessa. Työskentelen Karhulinnan ja Satasairaalan lisäksi myös Lääkärikeskus Kanalinhelmessä.
